Tekstiililattiat kalevi sääski juhlistaa lähestyvää keski-ikää!
Isäni Kalevi Sääski perusti Tekstiililattiat 21. tammikuuta 1971. Ensimmäinen toimisto oli Bilnäsin lipasto kotonamme Pirkkolassa. Kalevi seurasi isänsä Lasse Sääsken viitoittamaa tietä lattianpäällysteiden erikoisosaajana ja päätti lähteä kokeilemaan siipiään yrittäjänä.
Tässä pieni katsaus menneeseen ja muutamiin ikimuistoisiin tähtihetkiin. Toivottavasti pääsemme kesällä, tai viimeistään syksyllä, nostamaan hiukan maljaakin, kun korona-tilanne alkaa (toivottavasti) pian helpottaa.
Pari ensimmäistä vuotta hurahti hotelli- ja ravintolakohteissa ympäri Suomea. Tekstiilimatot olivat suosittuja myös kotien sisustuksessa ja kovan kysynnän innoittamana isäni avasi myymälän vanhan pankin tiloihin Helsingin keskustaan, Iso Robertinkatu 12:een vuonna 1973 (ylärivi vas.). Silloin ei nettimainonnasta ollut tietoakaan, vaan ilmoiteltiin sanomalehdissä. Roballa viihdyttiinkin sitten reilut kymmenen vuotta. Siellä minäkin sain ensi kosketukseni työelämään, ollessani 16-vuotiaana kesätöissä myymäläapulaisena.
1980-luvulla tekstiilimatto buumi kodeissa hiipui, joten aloimme keskittyä julkipuoleen. Myymälästä luovuttiin ja muutettiin toimistotiloihin Oulunkylään Siltavoudintielle 1984. Vuodet vierivät ja lattianrajassa riitti touhuamista. Keskirivin keskimmäisessä kuvassa isä vierailulla Traffordin mattotehtaalla Englannissa.
Yritys kasvoi, työllisti ja vuonna 1991 juhlittiin 20-vuotista taivalta. Kuvassa (keskirivi kesk.) tuosta päivästä muistuttaa pitkäaikainen luottokonttoristimme Taimi Ruokangas yhdessä Kalevin kanssa.
Silloin ei vielä tiedetty, että 90-luvun alun lama tulisi koettelemaan yritystä rankasti, mutta siitäkin lopulta selvittiin kuivin jaloin.
Vuosi 1994 on itselleni merkityksellinen, koska aloitin silloin työt perheyrityksessämme; pääsin tuoreena rakennusinsinöörinä työmaalle imuroimaan lattioita asentajien työn helpottamiseksi!
90-luvun lopulle tultaessa pääsimme mukaan legendaarisen Lasipalatsin saneeraukseen ja oheisessa kuvassa näkyykin yksi muistini sopukoihin syvälle iskostunut lattia; elokuvateatteri Bio Rexin aulan lattia (ylärivi oik.), mielestäni se on todella hieno yhä tänä päivänä.
Vuosituhannen vaihteen lähestyessä oli jälleen muuton aika, uudet tilat löytyivät nyt Kannelmäen Soittajankujalta (ylin rivi kesk.). Historiallisia aikoja siinäkin mielessä, että silloin avattiin myös yrityksemme ensimmäiset nettisivut. Olimme todellisia edelläkävijöitä!
Noihin aikoihin ajoittuu myös seuraava valokuva, joka on otettu Hotelli Seurahuoneen uudistuksesta. Ja sen vieressä Kalevi työpöytänsä ääressä.
2000-luvulle tultaessa saimme kunnian olla monessa mukana: Kampin Kauppakeskus oli valtava urakka. Muutimme nykyisiin tiloihimme Roihupeltoon Tulppatielle.
Vuosi 2006 ja vuoden lattia -tunnustus!
Hyvinkään sairaalan Päiki ja Leiko toi Vuoden Lattia -tunnustuksen, jonka jälkeen muistan Hotelli Haaga -projektin, Saukonpaasin, Långvikin Kongressi- ja Kylpylähotellin (alarivi kesk.) historialliset lattiat ja monta muuta kohdetta.
Ja kun nyt ajattelen, että yrityksen 40-vuotistataivalta juhlittiin vuonna 2011, tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen! Kuvassa (alarivi vas.) olen isän kanssa ja muistan hyvin, kun tuo kuva otettiin.
Viimeisen 10 vuoden aikana olemme touhunneet mm. Stora Enson pääkonttorin, Kulttuuritalon, Aalto Yliopiston, SRV:n Pääkonttorin, Derby Business Parkin, Metsätapiolan, Sibelius Akatemian, Amiedun, Didrichsenin taidemuseon, Swecon Pääkonttorin ja Ilmalanrinteen lattioiden kimpussa. 2017 saimme seuraavan Vuoden Lattia -tunnustuksen, kun uudistimme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Eduskunnan suuren istuntosalin lattian.
Näitä seurasi OP:n pääkonttoriprojekti Vallilassa, Hartelan Pääkonttori, Ilmalan Asema, Rambolin Pääkonttori ja Perkkaa Campus. Nordean Aleksanterinkadun upea ja historiallinen kohde! Kiinteistö Oy Kasarmikatu 25, Aleksis Kiven koulu
jne. Näistä useista löytyy kuvia täältä kotisivuiltamme.
Voi että, hienoja vuosia, hienoja kohteita ja ennen kaikkea hienoja asiakkaita! On matkan varrelle toki osunut vaikeitakin aikoja, eihän yrittäminen koskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista, ei lattian rajassakaan.
Koronavuosi koetteli myös meitä, ei sitä käy kieltäminen, mutta 50-vuoden kokemuksella, päättäväisyydellä ja toimintaamme alusta asti ohjanneilla arvoilla; rehellisyys, ahkeruus, sinnikkyys ja yrittäjyys, selvisimme siitäkin ja katsomme nyt luottavaisesti tulevaan. Seuraavaa virstanpylvästä kohti, varsinaisia juhlallisuuksia odottaen!
Kiitos kaikille kanssakulkijoille, kiitos ukki ja isä. Kiitos asiakkaat ja henkilökunta, kiitos perhe, pysytään lattianrajassa, siellä meidän on hyvä – siellä me olemme hyviä!
Roihupellossa 21. tammikuuta 2021
Sirpa Sääski-Rintamäki
lattian rajassa jo 3. polvessa